Vauhti-Raksu Näyttelykoirakilpailu

Kilpailun säännöt:

Vuosittain valittavan näyttelytiibetinmastiffin kilpailuaika on kalenterivuosi. Pisteet lasketaan kilpailuun osallistuvilta kenneleiden kasvateilta automaattisesti, eikä niitä tarvitse erikseen ilmoittaa.

Vuoden näyttelytiibetinmastiffi-tittelistä kilpailevat koirat, jotka ovat jonkin kisaan ilmoittautuneen kennelin kasvatteja. Tuontikoirat eivät ole oikeutettuja osallistumaan kilpailuun.
Katso kuluvan kilpailukauden tilanne tästä!

Palkinnot:

Vuosittain palkitaan kotimaisissa näyttelyissä eniten käyttämällämme pistelaskusysteemillä pisteitä kerännyt koira Vauhti-Raksun lahjoittamalla 200 €:n arvoisella lahjakortilla.

Lisäksi kunkin osallistuvan kennelin parhaiten sijoittuneen kasvatin, joka ei ole vuoden näyttelykoira, eikä asu kotikennelissä, on kennelin omistaja velvoitettu palkitsemaan 50 €:n arvoisella Vauhti-Raksun lahjakortilla.

Pistelasku:

Kilpailussa huomioidaan 4 parasta Suomessa saavutettua näyttelytulosta, ryhmä ja BIS-sijoituksia huomioimatta.

Lisäksi kukin koira saa PEVISA-tutkimuksissa käytyään sinä ja jokaisena sen jälkeisenä vuonna 5 pistettä kustakin tutkimuksesta, max.15 pistettä.
Selvennys: Pevisa-tutkimuksista saadut pisteet (5, 10 tai 15) lasketaan yhdeksi näyttelytulokseksi, jossa Pevisatutkimukset lasketaan näyttelytulosten lisänä. Niin kauan kuin neljä parasta näyttelytulosta kukin ei ylitä Pevisasta saatuja pisteitä, on laskuissa mukana ainoastaan kolmen näyttelyn tulos + Pevisasta saadut pisteet.

Pisteitä näyttelyistä saa seuraavasti:

1 piste per voitettu, samaa sukupuolta oleva koira. Lisäksi Paras Uros- ja Paras Narttu-luokassa sijoittuneet saavat näyttelyn statuksen mukaisesti lisäpisteitä seuraavasti:

PU/PN —- pisteet
1 ————— 4
2 ————— 3
3 ————— 2
4 ————— 1

Paras uros sekä paras narttu -sijoituksille käytetään kerrointa:
ryhmänäyttely ————— x 1
kaikkien rotujen näyttely ja Nord-näyttely  —– x 2
kansainvälinen näyttely  sekä Nord-HeW näyttely ——- x 3
Voittaja- ja rodun erikoisnäyttely —– x 4

Tulokset:

Kilpailu päivitetään joka näyttelyn tulosten julkistamisen jälkeen
mahdollisimman pian.

Nähdään kehässä!

Comments are closed.