Piikkinä anturassa 1

PEVISAN JÄLKELÄISMÄÄRÄN RAJOITUS

Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) pitää sisällään mielenkiintoisen tilaston niin urosten kuin narttujenkin jälkeläismääristä. Rodun PEVISA-ohjelmahan rajaa molemmille sukupuolille maksimijälkeläismääräksi 30, mutta jälkeläisluvun ollessa yhdenkin alle sen, on mahdollista saada vielä seuraava pentue kokonaisuudessaan rekisteröityä.
Tässä tilasto koirista, joiden voidaan katsoa ylittäneen kyseisen rajan:

  1. Of Zlazano Yonsan, 87 pentua
  2. Corey V. Altnaharra, 75 pentua
  3. Ares Strazce Z Tibetu, 72 pentua
  4. Rambo V.D. Zegse Heide, 51 pentua
  5. Bhotoo, 44 pentua
  6. Of Zlazano Lingchain, 41 pentua
  7. Sierra’s Onyx Night Hawke, 39 pentua

Vuonna 2012 päivitetyn JTO:n tilastossa nämä seitsemän urosta ovat siis aikoinaan saaneet nykyisen PEVISAN puitteissa liikaa jälkeläisiä. Huomionarvoista tässä on se, että näistä jokainen on syntynyt aikavälillä 1988 -1997. Niistä tuskin yksikään on enää lisäämässä jälkeläismääräänsä. Tässäkin valossa rajoitus tuntuukin tarpeettomalta.

Narttujen osalta on vain yhdellä, Yagula V. Begerolla, yli 30 jälkeläistä (31), syntymävuosi 1989. Onko 30 jälkeläistä nartulle rajana sopiva? Itse pidän sitä aivan liian suurena. Järkevinä rajoina, pelkästään jo seuraavissa kappaleissa tuomieni seikkojen vuoksi, pidän uroksilla 45 jälkeläistä sekä nartuilla kokonaispentuemäärän rajoittamista neljään jo eläinsuojelulliset näkökohdat huomioiden.

Mainittakoon, että JTO:ssa on tilastoitu, ja tuotu, ehkä tarkoitushakuisesti, esiin myös toisen polven jälkeläiset uroksilta, joiden jälkeläismäärä ei ole edes nykysäännöillä ylittynyt. Tilastosta ilmenee, että urokset, joilla on ollut paljon jälkeläisiä, ovat lähes pääsääntöisesti saman kasvattajan käyttämiä. Tilasto taas ei kerro sitä, että rodun rekisteröintimäärät ovat näistä ajoista kasvaneet huomattavasti ja jalostukseen käytettyjen urosten määrä on lisääntynyt vähintään samassa suhteessa; myös tuontiuroksia on entistä enemmän, samoin ulkomaisilla koirilla tehtyjä astutuksia.
Tehollisesta populaatiosta saisikin totuudenmukaisemman kuvan, jos aikajanana käytettäisiin esim. viimeistä kahdeksaa vuotta, jolloin tilastoituna olisi nykyinen, jalostuksellisesti merkityksellinen koirakantamme.

Suurin vaikutus tällä 30 jälkeläisen rajoituksella tullee olemaan tuontiurosten käytettävyyteen. Tuskin kukaan kasvattaja, joka on maksanut huomattavan summan tuomastaan jalostusuroksesta, antaa sitä muiden kasvattajien käyttöön. Poikkeuksena tähän saattaa olla se tuontiurosrypäs, joista kiinnostuneiden osuus, ainakin rodun pidempiaikaisten harrastajien ja kasvattajien parissa, lienee suhteellisen pieni, ellei peräti olematon.

Jorma Pitkänen

Comments are closed.